Astmaatikon arkea

19.3.2015 Hengitysliiton aktiivi Eija Salo

Olen lähes 60 vuotias nainen ja astmaa olen sairastanut koko ikäni. Kuten alta kohta luette, niin vähän eri termeillä eri vuosikymmeninä, mutta sairaus lienee ollut aina sama. Astman hoidossa oleellista on tuntea oma sairautensa ja sen hoito, erityisesti lääkehoito. Se kun on merkittävässä roolissa, vaikka ei esimerkiksi liikuntaakaan saa unohtaa. Keuhkot kun tykkää, kun niitä käyttää. Hoitavan lääkkeen käyttö useimmiten säännöllisesti on astman hoidossa keskeistä. Itsensä ja astmansa täytyy tuntea. Ammattialaisilta saa hoitoon tarvittaessa lisäneuvoa ja -ohjeistusta. Tietää täytyy miten ja milloin lääkettä otetaan, miten oma lääkeinhalaattori toimii, milloin syytä ottaa nopeasti avaavaa, milloin korottaa hoitavaa ja milloin on syytä lähteä lääkärin puheille. Rokotuksista huolehtiminen on tärkeää. Eli siis sairaus omiin hyppysiin ja neuvoa ja ohjausta saamaan silloin kun niitä tarvitaan. Hyvin tämän kanssa pärjää kun astman lääkehoidosta on kirjalliset ohjeet, hoito on seurannassa ja neuvoa ja ohjeistusta saa, vaikkapa apteekista. Ja niin se on, että ei kysyvä tieltä eksy, lääkehoidonkaan kanssa.

Lapsuus

Ainahan minulla on ollut erilaisia köhinöitä ja rohinoita. Lapsena oli allergioita monille asioille, mutta eihän siihen aikaan mitään tutkittu, arveltiin vaan. Maitorupi-ihottuma vaivasi. Monenmoista rasvaa haettiin apteekista, siis sellaisia ihan apteekissa tehtyjä tököttejä. Kurkku oli kipeänä turhan usein ja nenä vuoti. Kunnon lääkkeitä vaan ei ollut vielä saatavilla, joten joka rohinaan sitten syötettiin niitä muutamaa saatavilla olevaa antibioottia.

Jo ennen kouluun menoa leikattiin kitarisa kun ajateltiin leikkauksen auttavan huonoon hengitykseen. Eipä auttanut, joten muutaman vuoden päästä taas sairaalaan ja sitten leikattiin nielurisat ja kitarisat uudelleen. Nykyisinhan nuo leikkaukset ovat ns. päiväkirurgiaa, mutta eivät tuolloin. Pari viikkoa taisi vierähtää toisessa sairaalareissussa.
Minulla on vahva sukuperimä astmaan, sillä äidillä oli astma, äitini isällä oli astma ja emfyseema (= keuhkojenlaajentuma) ja nykytietämyksen mukaan aivan selkeä keuhkoahtaumatauti. Pappa kuoli sitten keuhkosyöpään. Tupakointi oli ollut osa hänen arkeaan nuoruudesta alkaen ja tupakat olivat silloin pölli- ja pilliversioita merkkeinä mm. Klubi77, Työmies ym. Lisäksi hän poltteli piippua aina silloin tällöin siis välillä sellaista ihan oikeaa piippua ja kun oikein kova yskänkohtaus yllätti niin astmapiippua eli Ventolinea. Lopettihan se pappa tupakoinnin – siis siinä vaiheessa kun lääkäri oli sen syövän löytänyt. Tupakoinnin lopetus tuolloin oli myöhäistä, sillä leikata ei voinut ja sädehoitoa ehdittiin antaa muutama kerta ennen menehtymistä. Diagnoosista oli kulunut muutama kuukausi.

Vuosien varrella omat ruoka-allergiani onneksi helpottivat ja pystyin syömään niin munia kuin kalaakin. Mutta köhinät vain jatkuivat, jos ei ollut angiinaa niin tulehdukset olivat alempana eli keuhkoputkissa. Välillä kun oikein ahdisti sain Ventolinea piipussa (eihän sitä muuta ollut).

Nuoruus

Jossain vaiheessa allergioitani sitten ihan testattiin ja liikaa niitä reaktioita oli. Silloin oli sitten jo saatavilla uusia lääkkeitä – antihistamiineja, jotka tosin valitettavasti väsyttivät melkoisesti. Ja iho-ongelmiin sain jo ihan tehdasvalmisteisia rasvoja. Edistystä oli siis tapahtunut. Vaikka kotona oli kissoja ja välillä koirakin, niin eivät ne minua siedättäneet kuitenkaan.

Äidillä oli sellainen iso korvallinen pullo lääkettä omaan astmaansa, Theofol-nimistä. Sitä annettiin minullekin kun oikein yskin ja köhin. Auttoi ainakin hiukan ja paremmin kuin tavalliset yskänlääkkeet.

Aikuisuus

Koskaan minua ei kukaan hoitanut kokonaisuutena vaan aina hoidettiin sitä akuuteinta vaivaa. Vuodet vierivät ja olin itse töissä sairaalassa. Sain sitten muutaman hankalan reaktion työpaikalla ja sitten alettiin tutkimaan. Selkeästihän ne kokeet osoittivat minulla olevan ASTMAN. Niin eihän se mikään yllätys ollut kun aina niitä oireita oli ollut.
Keikkatöitä tekevänä se hoito vaan jäi jälleen kerran kesken. B-lausunto silloista sairausvakuutusta eli Kelaa varten jäi tekemättä. Reseptit vaan uusittiin milloin missäkin hoitopisteessä. Jossain vaiheessa olin sitten työssä paikassa, jossa oli selkeästi sisäilmaongelmia ja varmaan tarkemmalla tutkinnalla olisi löytynyt myös hometta kaiken muun lisäksi. Sitten jossain vaiheessa sairastuin todella pahasti. Ei ollut voimia mihinkään, henki ei kulkenut, mutta verenpaine huiteli pilvissä. Pitkän sairaslomani jälkeen en enää palannut takaisin vanhaan työpaikkaani. Astmalääkitys oli silloin kohdallaan, tosin ilman sitä erityiskorvausta. Mutta vieläkään kukaan ei ottanut kokonaisvastuuta hoidostani.

Vuodet vierivät, oloni oli parempi ja sattumalta tehdyssä spirometriassa arvot ihan hyvät, joten sain luvan vähentää lääkitystä ja käyttää hoitavaa lääkettä vain flunssa-aikoina ja allergiakausina. Näin meni muutama vuosi ja onneksi meni myös aikaa ilman flunssia. Muita vaivoja leikkauksin hoidellessa tosin aina ihmeteltiin, miksi happiarvot laskivat liian alas ja aina olin happiviikset nenällä, jotta kykenin toipumaan. Olihan minulla ollut keuhkokuumeitakin useamman kerran, mutta silloinkaan ei kenelläkään kellot soineet onko astmalääkitykseni kunnossa ja pitäisikö tehdä jotain. Keuhkoja kyllä kuvattiin ja aina välillä jouduin hengittämään lääkkeitä spiralla terveysasemalle kun olin niin tulossa ettei mikään mennyt sisään eikä ulos. Kortisonikuureja olin syönyt useita vuosien varrella, osittain hankaliin allergiareaktioihin.

Kunnes sitten tämä vuosi alkoi hirveällä räkätaudilla. No menihän se ohi ja astmalääkitystä lisäsin. Tuli uusi tauti ja korkea kuume. No sekin parani. Mutta sitten tuli yskä, ja se ei ollutkaan mikään tavallinen yskä. Yhden päivän lepäsin vuoteessa voimattomana. En jaksanut mitään, en edes kunnolla hengittää. Seuraavana aamuna henki tuskin pihisi. Soitettiin piipaa-auto hakemaan ja sitten alkoi sairaalakierre. Hapetus oli aivan alarajoilla. Jo ambulanssissa minulle laitettiin happinaamari. Sairaalan päivystyksessä sitten selvisi, että kaikki oli pahasti pielessä. Hengityskoneeseen teho-osastolle ja antibiootteja sekä kortisonia jättiannoksina. Kriittisen tilanteen helpottaessa minut siirrettiin koneisiin kytkettynä ambulanssilla oman alueen sairaalan teholle.

Yhdeksän vuorokauden tehohoidon jälkeen olin vielä keuhko-osastolla melkein viikon ja troppeja annettiin säännöllisesti ja paljon. Sielläkin oloa pahensi tosin tupakalle haiseva hoitaja, jonka olisin halunnut pysyvän minusta mahdollisimman kaukana. Osaston lääkäri oli oikein huomaavainen ja nyt alkoi tapahtua. Kun olin muutaman kuukauden toipunut kotona, niin alkoi keuhkopoleilla ”ravaaminen”. Sain aivan loistavaa palvelua ja minut otettiin huomioon kokonaisuutena. Kaikki tarvittavat testit tehtiin uudelleen, hankittiin kyllä ne vanhatkin paperit.

Olin aina välillä influenssarokotusta kysellyt, mutta kukaan ei uskaltanut minulle piikkiä pistää kun oli niitä allergioita. Nyt sekin asia testattiin eli en saanut mitään reaktioita rokotteista. Piikille olen aivan varmasti menossa tänä syksynä.

Tutkimukset osoittivat edelleen aivan selkeän astman, ei se tauti minusta ollut minnekään kadonnut. Nyt sitten minua hoidetaan parempaan kuntoon ja lääkitys on kohdallaan. Kun ei alussa määrätyt inhalaattorit riittäneet niin vaihdettiin vahvempiin ja kortisonia rinnalle tarpeen mukaan.

Siis vuosia oli ongelmana ollut kokonaisvaltaisen hoidon puute. Reseptejä oli uusittu siellä sun täällä ja aina vaan todettiin, että kyllähän sinä osaat kun alan ammattilainen olet. Osasinhan minä inhalaatiotekniikat ja PEF-puhallukset ja suun hoito-ohjeet ja lääkkeiden teoriakin oli hyvin hallussa. Mutta alun lievä/keskivaikea astma oli hissukseen vuosien varrella pahentunut vaikeahoitoiseksi astmaksi, osittain varmaan monien keuhkokuumeiden myötä ja varsinkin tuon hengenvaarallista muotoa olleen viimeisimmän taudin myötä.

Siis meitä pitäisi hoitaa kokonaisina naisina ja miehinä, ei vain keuhkoina, sydäminä, maksoina, munuaisina.

päivitetty 16.10.2015
Jaa tämä sivu


Kommentit (0)

Lisää kommentti
Ei kommentteja vielä. Ole ensimmäinen.