Takaisin edelliselle sivulle

Avoimuudella parempaan potilasturvallisuuteen

Avoimuudella parempaan potilasturvallisuuteen

20.2.2017 Tanja Väyrynen, järjestösihteeri, Suomen Kilpirauhasliitto ry

Tämän päivän potilas on hyvin tietoinen riskeistä, jotka liittyvät omien tietojen käyttöön tietoverkoissa. Ei olekaan harvinaista törmätä potilaiden välisissä keskusteluissa neuvoihin estää omien tietojen näkyminen esimerkiksi Omakanta-palvelussa. Tottahan verkossa on riskinsä, tosin henkilökohtaisesti mietin toisinaan, ketä minun tietoni kiinnostaisivat tai mitä haittaa joku niiden saamisella voisi aiheuttaa.  Erilaisten estojen asettaminen omien tietojen saatavuuteen on potilaan oikeus, mutta palveleeko se potilasturvallisuutta?

Piilotetuilla tiedoilla on merkitystä

Jos potilas on kovinkin terve, valinta tietojen näkymisen estämisestä voi olla pitkään merkityksetön hoidon kannalta. Kun sairauksien ja käytettävien lääkkeiden määrä lisääntyy, on potilasturvallisuuden – kenties jopa elämänlaadun – kannalta tärkeää, että hoitava taho tietää sairaudet ja niihin määrätyt lääkkeet. Millä muutoin voidaan edes yrittää nähdä kokonaisuutta ja ehkäistä ei-toivottuja yhteisvaikutuksia?

Periaatteessa voi tietenkin ajatella, että potilas kertoo sitten hoitavalle taholle itse ne tiedot, jotka hän on Omakannassa piilottanut. Miksipä ei? Emme vain aina tule hoidettaviksi siinä kunnossa, että pystymme antamaan itsestämme kaikki tiedot. Voimme päätyä onnettomuuden takia ensiapuun tajuttomana. Meistä itsestämme tai läheisistämme ei välttämättä olekaan tuolloin kertomaan ajantasaisia tietoja sairauksistamme ja lääkityksistämme. Kuka silloin vastaa potilaan kokonaisuuden huomioimisesta turvallisesti? Tätä tilannetta meistä kukaan ei suunnittele etukäteen. Emme aina muutenkaan kerro lääkärille kaikkea, mikä saattaisikin olla oleellista hoitomme kannalta. Voimme unohtaa tai ajatella, ettei joku asia ole hoitomme kannalta merkittävä.

Terveydenhuollossa tietoja hyödynnetään vain turvallisen hoidon toteuttamiseen

Toivon, että voisimme luottaa järjestelmiin ja hoitotahoihimme niin paljon, että jättäisimme ammattilaisille sen määrittelyn, mikä tieto on hoitomme kannalta merkittävää. Jokaista terveydenhuollon ammattilaista sitoo laissa määrätty vaitiolovelvollisuus. Ammattilainen saa käsitellä vain työtehtäväänsä liittyviä potilaan arkaluonteisia tietoja, eikä saa kertoa niistä sivullisille. Vaitiolovelvollisuus jatkuu myös työtehtävän päättymisen jälkeen. Turvallisen hoidon toteuttamisen kannalta ammattilainen tarvitsee tiedot sairauksistamme ja käyttämistämme lääkkeistä. Emme elä hoidonkaan puolesta täydellisessä maailmassa, mutta kuinka hoitomme voi toteutua parhaimmillaan, jos emme anna sille edes mahdollisuutta?

Vaikka tietosi olisivatkin hoitotahojen saatavilla verkossa, muistathan ylläpitää lääkelistaa, johon kirjaat myös käyttämäsi itsehoitolääkkeet ja ravintolisät. Joskus pienetkin asiat antavat merkittävää tietoa hoitomme suunnitteluun!

Jaa tämä sivu


Kommentit (1)

Lisää kommentti
raili 24.2.2017 13:21 1
Hyvä Tanja. Asiallinen kannanotto. Itse Omakannasta luulin tulevan hiukan (epikriisit ja diagnoosit) tarkempi ja ajan tasalla pysyvämpi kuin mitä se on.