Takaisin edelliselle sivulle

Kenellä on kokonaisvastuu lääkehoidosta?

Kenellä on kokonaisvastuu lääkehoidosta?

19.3.2015 Marjo Lehtonen

Tausta

Saatuani maksansiirron 15 vuotta sitten äkillisen maksan tuhoutumisen vuoksi, kohtasin itseäni pelottavan ja järkyttävän tosiasian: tulisin käyttämään hylkimisenestolääkitystä lopun elämääni. Järkytyksen aiheutti se, etten ollut koskaan käyttänyt säännöllisesti mitään lääkkeitä, ainoastaan kuureina akuutteihin tulehduksiin.

Aluksi lääkepitoisuuden sopivuutta testattiin verinäytteiden avulla usein ja kun lopulta löytyi sopiva ”hoitotaso”, voitiin keskittyä enemmän kaikkeen muuhun, mikä liittyi jatkuvaan lääkkeiden käyttöön ja samalla harventaa näytteiden ottoa. Haittavaikutuksista kerrottiin asiallisesti ja lääkkeiden säännöllistä ottamista korostettiin monessa yhteydessä.

Aluksi Kirurgisen sairaalassa ja Meilahden sairaalassa tapahtuvien kontrollien näytteiden tulokset eivät olleet vertailukelpoisia ja jouduin itse kertomaan toisessa yksikössä esim. lääkepitoisuuksien tuloksista. Nyt tämä seikka on saatu kuntoon ja esimerkiksi minun kohdallani lääkepitoisuutta (Cya - pitoisuus) mitataan samoilla parametreilla molemmissa yksiköissä, jolloin lukemat ovat vertailukelpoiset.

Jatkuvan lääkinnän haittavaikutuksia

Hylkimisenestolääkkeillä on haittavaikutuksia joita taas hoidetaan lääkkeillä. Ehkä yleisimmät haittavaikutukset elinsiirtopotilailla on kohonnut verenpaine ja kokonaiskolesteroli. Myös diabetes vaanii lääkärien mukaan siklosporiinin käyttäjiä. Tämän takia hoidon seuranta ja elintapojen tarkistaminen on tärkeätä elinsiirron saaneille.

Kokonaisvastuu hukassa?

Kokonaisvastuu elinsiirtopotilaan lääkehoidosta saattaa tulla ongelmaksi silloin, kun potilaalla ilmenee esim. iän tuomia muita sairauksia. Omalla kohdallani tämä realisoitui noin neljä vuotta sitten, kun sain diagnoosin lonkan nivelrikosta. Ortopedi suositteli tekonivelen asentamista aika nopeassa tempossa diagnoosin jälkeen. Gastroenterologi taas korosti riskejä, joita elinsiirtopotilaalle tulisi leikkauksen yhteydessä ja suositteli odottamaan, koska minulla oli vielä suhteellisen hyvä toimintakyky tallella. Ongelmaksi onkin muodostunut sopivan kivunlievityksen löytäminen. Maksansiirron saaneille ei suositella parasetamolia, sen sijaan ibuprofeeni käy kivun lievitykseen. Ibuprofeenissa vain on se ongelma, että sen vaikutukset vatsan limakalvoille voivat aiheuttaa uusia ongelmia.

Olen sairastanut myös muita ihan yleisiä tulehduksia, joita on pitänyt hoitaa lääkkeillä esim. antibiooteilla. Silloin tulee eteen kysymyksiä, voinko hyljinnänestolääkkeiden kanssa käyttää tiettyjä antibiootteja ja kuinka siirtoelin reagoi näihin. Työterveyshuollon tai kunnallisen terveyskeskuksen vastaanotolla näitä sairauksia hoidettaessa saattaa kohdata lääkärin, jolla ei ole tietoa elinsiirtopotilaan jatkuvasta lääkityksestä, eikä myöskään siitä, mitä lääkkeitä voi määrätä. Olen kokenut senkin, että lääkäri on pyytänyt minua soittamaan Kirurgisen sairaalan maksaosastolle ja kysymään sieltä lääkkeiden sopivuudesta. Nykyisin se on mahdotonta, koska Kirurgisen sairaalan elinsiirto-osastot ovat siirtyneet suureen HUS-sairaanhoitopiirin, eikä sieltä ole tällaista numeroa annettu. Jotta vältyttäisi vahingoilta, on tärkeää, että potilaalla on mukana kirjallinen lista käytössä olevista lääkkeistä. Asia saa selkeämmän ja konkreettisemman muodon, kun lääkäri näkee kirjoitetun listan. Itse olen havainnut, että monilla henkilöillä kirjoitettu teksti on helpompi ymmärtää ja omaksua, kuin sama asia kuultuna.

Lääkehoidon kokonaisvastuun esilletuominen on tärkeätä, koska joissakin tilanteessa vastuu on siirtynyt minulle – potilaalle, jolla ei ole lääketieteellistä osaamista. Koska terveydenhoitomme on pirstaloitunut moniin eri yksiköihin, joita kukaan ei koordinoi, joutuu potilas itse koordinoimaan kokonaistilannetta. Tällainen vastuu on monelle potilaalle liikaa niiden ongelmien lisäksi, joita perussairaus jo aiheuttaa. Jos itse ei ole valppaana lääkinnän suhteen, voi tapahtua vahinkoja, joita on vaikea korjata.

Elinsiirron saaneiden potilaiden lääkehoito hyljinnän estämiseksi on yleensä hyvin hoidossa ja hoitohenkilökunta osaa vastata asiantuntemuksella kaikkiin tätä lääkitystä koskeviin kysymyksiin. Seuranta ja kontrollit hoituvat säännöllisesti sekä tulosten analysointi yhdessä potilaan kanssa hoidetaan. Tässä asiassa voi tuntea olevansa ammattilaisten hoidossa. Mutta kokonaisvastuu potilaan lääkinnästä puuttuu!

päivitetty 16.10.2015
Jaa tämä sivu


Kommentit (0)

Lisää kommentti
Ei kommentteja vielä. Ole ensimmäinen.