Takaisin edelliselle sivulle

Olipa kerran ihan tavallinen lääkehoito

Olipa kerran ihan tavallinen lääkehoito

19.3.2015 Johanna Räisänen

Olipa kerran Nestori Miikkulaisen naapurina Saimaan saaressa ihan tavallinen saaristolaisukko. Ihan tavalliseen tapaan eleli mökissään itsekseen, tosin naapureiden kanssa vuorotellen toinen toisiaan tuulisissa paikoissa eteenpäin tuuppien. Ukko alkoi hengästyä - ihan tavallisissa arkiaskareissa. Kesti vuosia selvittää vaivaa, ihan tavallisesta ei ollut kyse. Urheat tekemiset jäivät, hiljalleen hiipui viljely – viimeinen perunannosto jäi kesken konepelilläkin. Apua sai monenlaista, mitä ukko katsoi tarvitsevansa. Sairaalan, taksin ja ambulanssin lisäksi apteekkikin tuli tutuksi, vaikka hänelle määrätyt lääkkeet eivät tuntuneet olevan enää kenellekään ihan tuttuja.

Ihan tavallisesti lääkkeitä käytetään paljon ja niillä saaristolaisukkokin pärjäsi torpassaan useamman vuoden. Hän eli tyylillään, vaikka laboratorio- ja muut mittausarvot todistelivat ukkoa entiseksi jo useamman kerran. Ukko opetti käytännössä sitä tärkeää tosiasiaa, että viime kädessä mittaustulokset alistuvat, jos potilaan vointi kertoo muuta.
Miten ukon lääkehoitoa seurattiin? Sitä seurattiin monilla sairaalan mittauksilla, mutta myös ihan tavallisen arjen sujumista kuulostelemalla. Kun elimistön varaosia oli tässä tilanteessa rajallisesti saatavilla, lääkehoidolla paikattiin entisten ontuvaa toimintaa.

Miten veri hapettuu, onko keuhkojen tila pienentynyt, miten jaksaa arjessa: saako nukuttua, miten pystyy liikkumaan, jaksaako syödä, pääseekö vessaan? Tärkeää on se, että käytetyt lääkkeet on kirjattu tavalla tai toisella . Silloin kuka tahansa ammattilainen vuorostaan hoitaa, saa tiedon tosi tärkeistä, tavallisesti käytetyistä, käyttämättä jääneistä ja jotain outoa aiheuttaneistakin rohdoista totuudenmukaisena. Vain eletty arki ratkaisee! Lääkäri, apteekkilaiset ja hoitajat ovat kuin airottomassa veneessä, jos eletään luulon varassa potilaan lääkkeistä ja niiden vaikutuksista.

Kuka ukon lääkehoitoa seurasi? Hän itse: tarkasti tarkkaakin tarkemmin jaetut lääkkeet, kuulosteli vointiaan ja sääti lääkitystään. Tunnusti tekemisensä kuitenkin omahoitajalleen ja lääkärilleen, jotka sen tiedon varassa jatkoivat hoitoa. Ukko arvosti omahoitajansa lääkeosaamista ja jätti isompien linjojen harkinnan hänelle ja lääkärille. Hyvä lääkitys, optimaaliseksikin sanottu, on sitä, ettei potilaan tarvitse kokea enempää lääkehaittoja kuin on pakko ja toisaalta sitä, että hän saisi sen avun lääkkeistä, mikä niistä on saavutettavissa. Mutta koska jokainen ihminen on erilainen, tarvittavat lääkityksetkin ovat vähän erilaisia. Siksi on tärkeää, että lääkehoidon ammattilaiset tekevät yhdessä hoitajien ja lääkäreiden kanssa töitä. Erityisen tärkeää on se, että joku heistä tuntee potilaan, jonka lääkitystä rakennetaan.

Kuinka Nestori Miikkulaisen naapurin kävi? Hän vietti kotonaan useamman syntymäpäivänsä lääkehoidon päivänä maaliskuun yhdeksäntenätoista. Hän eli oman näköisensä elämän. Hän onnistui siinä lääkehoidon, puolen saaren naapureiden ja hoitajiensa tukemana, kuitenkin itsenäisyydestään kiinni pitäen.

Niin, viimeisenä syksynä kylvettiin syysruis, pienellä pellolla yhtä aikaa eri koneet kylältä. Vääjäämätön hengityksen heikkeneminen ei estänyt rukiin kasvun seuraamista: Oraalle nousua, talvehtimista, keskikesän kasvua. Tuleentumisen ukko näki ja sopi puimisen tuonnemmaksi syksylle. Torppa viileni. Sen pituinen se.

Tai ei ihan! Oman pellon ruisleipä tuoksuu tuvassa hänen muistolleen. Muistolle, joka muistuttelee yhdessä tekemisen tärkeydestä ihan tavallisissa asioissa.

päivitetty 16.10.2015
Jaa tämä sivu


Kommentit (0)

Lisää kommentti
Ei kommentteja vielä. Ole ensimmäinen.